Perjantai 21.7.2006 - vahinkoilmoitus Tapiolaan

No niin, tästä lähettiin liikkeelle...

21.7.2006 perjantai aamupäivä – Tapiolasta puhelu

Tapiolan kohtelias (nais)virkailija soitti aamupäivällä ja lupasi ilmoittaa SVT:n tarkastajalle, jonka hän tekikin, koska Lauri Liimatainen/SVT Oy kohta soittikin puhelumme jälkeen ja sovittiin auton tarkistus kotipihallani tiistaina 25.7.2006.


Kello 12.50 (noin) – vahinkoilmoituksen jättäminen

Tein nettilomakkeella Tapiolaan vahinkoilmoituksen.

Ja se on tässä alla referoituna (keltainen korostus on tehty Tapiolassa, josta sain vahinkoilmoitukseni kopion yksikönjohtaja Simo Rinteen uuden, mutta ensimmäistä korvauspäätöstä muuttamattoman päätöksen liitteenä.

(Oletan, että näillä keltaisilla korostuksilla Tapiola antaa ymmärtää niillä olleen perään ajettua vaimoani syyllistävä vaikutus ja sen mukainen sitten oli myös Tapiolan huikea päätös.)




Kommenttini

Korostettuina ovat siis ne kohdat, joita Tapiola 10.8.2006 tekemässään ja 21.8.2006 Simo Rinne edellistä päätöstä muuttamattomassa päätöksessään lienee käyttänyt yhtenä "edellä ajaneen tuottamuksellisuutta osoittavana argumenttina"

Sain kopion tästä vahinkoilmoituksestani yksikönjohtaja Simo Rinteen 21.8.2006 tekemän päätöksen mukana. Voisin olettaa, että korostukset ovat Rinteen käsialaa - hän itse kertonee julkisesti, jos siltä tuntuu. Rinne tämän vahinkoilmoitukseni kopion minulle lähetti.


Näistä tarkemmin Tapiolan päätöksissä 10. ja 21.8.2006.



Kello 12.51 – tuli kuittaus jättämääni vahinkoilmoitukseen

Tapiolan automaatin lähettämä vahvistus vahinkoilmoituksen vastaanottamisesta.

"Kiitos ilmoituksesta!
Aloitamme vahinkoasian käsittelyn mahdollisimman pian. Tarvittaessa pyydämme sinulta lisätietoja. Voit ajaa ajoneuvosi vahinkojen tarkastukseen. Suomen Vahinkotarkastus Oy:n toimipisteet Vahinkotarkastus voidaan tehdä myös korjaamon tilaamana korjaamolla ennen vaurioiden korjaamista."




Kello 15.31 – Henna Holmborgin sähköposti



"Väittääkö joku, etteikö tässä leijuisi optimismia...
mutta ukkospilvet nousevat vielä!"




© 2006-08 Hannu Mikkonen
Kaamasentie 815
99870 Inari